keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Etsy-tilaus

Tänään ne vihdoin saapuivat, ihanat Etsystä tilaamani teipit! Reilu pari viikkoa jouduin odottelemaan, mutta olen todella tyytyväinen. Tilasin teipit Jenkeistä Le Paper Cafen kaupasta. Kauppaan jäi vielä monta ihanuutta odottelemaan tilausta, täytyy varmaan kevään aikana täydentää vielä teippikätköjä..




Tässä pieni kurkistus osaan teipeistä, joista jo aiemmassa postauksessani mainitsin.. Tähteä, kruunua ja rauhallista värimaailmaa. Tilauksen mukana tuli myös yksi ihana keväinen piristys, siitä lisää myöhemmin!




Myöhemmin saatte sitten nähdä, mitä ihanuuksia näistä saakaan aikaan. Ainakin söpöjä tuikkukynttilöitä on luvassa!

torstai 24. tammikuuta 2013

Herkkuja

Aina tuliaisen tai lahjan ei tarvitse olla jotain tavaraa. Myös itsetehdyt herkut ilahduttavat ja silloin tällöin naposteltuna vaikkapa juhlapäivän kunniaksi ne ovat ihan ok. Monelta löytyy kodista jo jos minkälaista rompetta, joten moni ilahtuu varmasti tämmöisestä herkkulahjastakin!




Pienet suupalan kokoiset marengit on helppo valmistaa. Valkuaiset ja sokeri vaahdoksi ja uuniin miedolle lämmölle. Kun lahjan paketoi vielä kauniiseen sellofaanipussiin, niin tuliainen on valmis! Ja lahja saa varmasti arvostusta, sillä se on hyvän maun lisäksi vielä itse tehty.




Toiseen herkkupussiin tein riisimuro-suklaalastuja. Nämä ovat vähän saman tapaisia, kuin perus kaurakeksit, mutta riisimurot tuovat siihen oman jujunsa. Ihania vaikka lämpimän teekupposen tai kaakaon kanssa :)

Ohje

Riisimuro-suklaalastut
Valmistusaika 30-60 min (30 annosta)

Ainekset

125 g margariinia
100 g tummaa suklaata
1 3/4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl sokeria
3 dl riisimuroja

1. Anna margariinin pehmentyä huoneenlämmössä ennen leipomista. Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe. Nypi pehmeä margariini ja jauhoseos. Lisää sokeri, riisimurot ja suklaarouhe ja sekoita kädellä tasaiseksi.

2. Ota taikinasta haluamasi kokoisia palleroita, pyöräytä kädessä hieman tiiviimmäksi ja taputtele tasaiseksi lastuksi leivinpaperilla vuoratun pellin päälle. Jätä lastujen väliin tilaa, sillä ne leviävät hiukan paistaessa.

3. Paista 200-asteisessa uunissa noin 8-10 minuuttia. Siirrä pikkuleivät leivinpaperilla tasaiselle alustalle jäähtymään.

Alkuperäinen ohje täältä. Muokkasin vaihetta kaksi sellaiseksi, miten itse koin sen helpompana. Alkuperäisessä ohjeessa olisi nimittäin pitänyt muovata taikinasta tasainen pötkö ja leikata veitsellä siitä tasakokoisia viipaleita ja asettaa ne leivinpaperin päälle pellille. Koin sen hankalaksi, koska taikina ei ollut kovin tiivistä ja murot karisivat helposti pois.

Meinaatko kokeilla näitä herkkuja? :)

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Arvontaa

Kotiovella-blogi arpoo 20 euron lahjakortin Tarravimma.fi -verkkokauppaan! :) Nyt kaikki siis osallistumaan kilpailuun, voittaja saa siis valita ihanan sisustustarran tuolta verkkokaupasta. Arvonta päättyy 31.1. ja lahjakortti arvotaan 1.2.



Tuikkukynttilät

Joulun aikaan tein paljon koristeluja tuikkukynttilöille. Eri värisillä teipeillä saa aikaan ihania vuoden aikaan sopivia kynttilöitä. Jouluun sopii tietysti punainen, mutta miksei muutkin värit. Toisaalta näitä kynttilöitä voi polttaa mihin vuoden aikaan tahansa, sillä kynttilän voi kustomoida sisustukseen sopivalla värillä välittämättä juhlapyhistä.






Tuunatut tuikkukynttilät sopivat parhaiten läpinäkyviin tuikkukippoihin. Itseltäni löytyy Pentikin pieni lasipallo, josta tuikun kuvio näkyy ihanasti läpi. Tietysti tuikkuja voi polttaa myös sellaisenaan, kun alle laittaa palamattoman alustan eikä jätä kynttilöitä palamaan yksinään.






Ja mikä parasta, näitä voi antaa pieninä lahjoina tai viemisinä! Kauniisti sellofaaniin tai paperiin paketoituna tuikkukynttilät ilahduttavat varmasti saajaa. Mukaan voi liittää vaikka itse koristellun tulitikkurasian, jolloin pieni lahja hieman täydentyy.




PS. Tilasin noin viikko sitten Etsystä uusia teippejä, jotka sopivat ihanasti rustiikkiseen country-henkiseen sisustukseen. Tulevissa postauksissa pääsette siis ihailemaan lisää tuikkukynttilöitä!

tiistai 22. tammikuuta 2013

Sytykeruusut

Ensimmäisenä virallisena näpertelypostauksena esittelen sytykeruusuja. Nämä ihanat ruusut ilahduttavat niiden polttajaa etenkin talvisin ja pimeän aikaan, kun takkatulen loimussa on mukava tunnelmoida ja lämmitellä! Yksi ruusu laitetaan siis takkaan puiden sekaan ja palaessaan se sytyttää puut.




Ruusujen teko alkaa kananmunakennojen ja steariinijämien keräilemisestä. Kennoista tehdään ruusuja irrottamalla ensin kupit ja repimällä sen jälkeen suikaleita lopusta kennosta. Mitä pidempiä suikaleita, sen parempi. Suikaleet kieritetään tiukaksi rullaksi ja rulla laitetaan kupin sisään. Jos ruusu tuntuu löysältä, eikä rulla meinaa pysyä kupissa, kannattaa repiä pieniä paloja kennosta ja työntää niitä rullan ympärille, jolloin kuppiin tulee enemmän täytettä ja siitä tulee tiiviimpi.




Kun ruusuja on tarpeeksi, kynttilän jämät sulatetaan kattilassa vesihauteessa ja ruusu kerrallaan dipataan sulaan steariiniin. Lopputuloksen väri vaihtelee kennon värin ja steariinin värin perusteella sekä kuinka monta kertaa ruusun dippaa steariiniin.






Kun ruusu asetetaan takkaan ja sytytetään, se palaa muutaman minuutin ja sytyttää puut. Ruusut ovat ihania antaa vaikkapa lahjaksi sellaiselle, jolla on jo kaikkea (ja tietysti takka tai saunan puupesä). Sytykeruusut ovat myös todella ekologinen lahja, sillä ne ovat tehty kokonaan kierrätysmateriaaleista eikä polttamisen jälkeen jää minkäänlaista roskaa.

Ota minuun yhteyttä, jos mielesi tekee näitä ruusuja, mutta sinulla ei ole aikaa alkaa tekemään niitä itse.

Esittely

Tervetuloa Handmade by Anna Maria blogiini! Pieni esittely olisi varmasti paikallaan. Kamalan vaikeaa kertoa itsestäni jotain muuta ja erikoisempaa, kuin perinteiset ikä/paikkakunta/perhe, mutta yritetään.

Olen aina pitänyt käsillä tekemisestä. Siis askartelusta, piirtämisestä, maalaamisesta, leipomisesta ja kaikenlaisesta näpertämisestä. Olen pitkäpinnainen siinä suhteessa, että jaksan tehdä tarkkuuta vaativaa tekemistä, mikäli se vain on minulle mieluista (esimerkiksi tarkkuutta vaativat koulutehtävät eivät olleet kouluaikoina niin mieluisia). Olen melko visuaalinen ihminen ja pidän myös paljon sisustamisesta, designista ja muotoilusta.

Avasin tämän blogin, sillä olen pitkään halunnut ryhtyä tekemään jotain konkreettista käsilläni ja saada tekemiäni asioita esille. Jos tulee jotain kysyttävää mieleen, niin kirjoita rohkeasti kommenttia tai ota yhteyttä esimerkiksi Facebookin kautta sivuillani www.facebook.com/handmadebyannamaria.