torstai 28. helmikuuta 2013

Korupaja käynnissä

Tämä ilta on ollutkin työn täyteinen, sillä taas on yksi uusi ihana turkoosi avainketju valmistunut ja pian lähetetty uudelle omistajalleen. Ajattelin vähän näyttää, että minkälainen kaaos sitä aina onkaan käynnissä, kun pääsen näpertelemään.






Toivon mukaan vielä joskus saisin sen ihan oman askarteluhuoneen tai nurkkauksen, ettei aina tarvitsisi siivota edes takas tavaroita, kun aloittaa tai lopettaa askartelun tai korujen teon. Ihania askarteluparatiiseja voi käydä kurkkimassa Crafty Storagen blogissa.





tiistai 26. helmikuuta 2013

P*skarteluhaaste #176 - Bingo

Osallistun taas ihan viime tipassa tämän viikon p*skikseen ja vielä aika yksinkertaisella kortilla. Sirkus on siis saapunut kaupunkiin!




Oma valintani bingossa oli ylin rivi. Tässä vielä bingoruudukko, josta näkyy muutkin vaihtoehdot, joita kortissa olisi saanut olla.



torstai 21. helmikuuta 2013

Paperikukkasia


Yleensä en juurikaan välitä tekokukista, varsinkaan niistä kankaisista ikikukista, jotka pölyttyvät nurkissa. Kokeilin kuitenkin tehdä tämmöisiä paperisia kestokukkia Sinellin taitteluohjeesta ja kukkien teko olikin tosi helppoa! Tekeminen nopeutuu sitä mukaa, kun oppii taitteluohjeen.






Kaikki kukat ovat eri kokoisia ja ne on tehty 6 x 6 cm, 7 x 7 cm ja 9 x 9 cm paperineliöistä. Ruusupaperista tehtyyn kukkaan jouduin tekemään terälehtiä tavallisen kuuden sijasta kahdeksan kappaletta, sillä paperi oli sen verran ohutta, ettei se pullistunut tarpeeksi, eikä kukka näyttänyt täydeltä. Keskelle on liimattu muovihelmi.




Mitäs tykkäätte? Ihan söpöjähän näistä tuli, mutta mielestäni nämä sopisivat ehkä parhaiten johonkin lasten synttäreille, sillä olen sitä mieltä, ettei mikään voita oikeita ihania tuoksuvia kukkia!

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Rocky road ja ihanaa kevättä!

Tänään on pitkästä aikaa aurinkoinen päivä ja alkaa melkein tuntua ihan siltä, että kevät pikkuhiljaa koputtelee oveen! Luinkin juuri jostain iltapäivälehdestä, että tänä talvena on ollut ennätyksellisen pilvistä ja aurinko on paistanut yhteensä vain 18 tuntia viimeisen kahden ja puolen kuukauden aikana!

Tässä piristeenä teille siis hieman tulppaaneja ja melkeinpä syntisen herkullista rocky road suklaata!





Rocky road

Suklaata (valko-, maito- ja tummasuklaa käyvät kaikki oman mieltymyksen mukaan)
Vaahtokarkkeja
Pähkinöitä

1. Vuoraa vuoka leivinpaperilla niin, että reunatkin peittyvät leivinpaperiin
2. Sulata suklaa esim. vesihauteessa
3. Kaada sula suklaa vaahtokarkkien ja pähkinöiden päälle kulhossa
4. Pyöräytä varovasti, ettei kuuma suklaa sulata vaahtokarkkeja ja kaada sitten kaikki leivinpaperilla vuorattuun vuokaan
5. Laita päälle vielä toinen leivinpaperi ja sen päälle jotain painoksi, jotta massasta tulee jähmettyessään tasainen levy, jolloin sitä on helppo leikata
6. Laita vuoka jääkaappiin odottelemaan jähmettymistä

Kun suklaa on jähmettynyt, sen voi ottaa pois vuoasta ja leikata haluamansa kokoisiksi paloiksi. Kivoimpia naposteltavia ovat pienet suupalat. Suklaaseen voi sekoittaa myös oikeastaan mitä tahansa muutakin, kuten vaikkapa rusinoita. Pähkinöissä käytin myös kahta eri pähkinää, pekaanipähkinää ja cashew-pähkinää, mutta toki joukkoon voi laittaa muitakin pähkinöitä. Suolapähkinätkin varmasti toimisivat hyvin makean suklaan kanssa!




PS. Tämä on muuten mieheni tekemää, joten nyt kaikki miehetkin tekemään herkkuja kevään kunniaksi ;)

torstai 14. helmikuuta 2013

Avainketjuja

Lähiaikoina olen saanut muutaman uuden avainnauhatilauksen, joten nyt on tullut näperrettyä enemmänkin helmien kanssa. Tilauksissa on ollut väritoiveina pääasiassa kirkasta, valkoista ja turkoosia, joista etenkin turkoosi tuntuukin olevan aika suosittu väri näissä ihanissa helmiketjuissa.




Avainketjuja voi käyttää siis tietysti avaimille, mutta myös esimerkiksi kulkukortille/-luvalle. Käytän ketjussa koruvaijeria, joten se ei pääse venymään avainten painosta. Ketju säilyy kauniina pitkään, jos sitä ei altista kosteudelle, hajuvesille tai nykimiselle.




Tässä kuvassa turkoosi on vielä vähän vaiheessa eikä ketjun toista päätä ole vielä liitetty kiinni papukaijalukkoon. Tällä hetkellä helmiä löytyy pinkkinä, turkoosina, sinisenä, vihreänä, kirkkaana ja valkoisena, mutta tietysti kaiken väriset ketjut on mahdollisia toteuttaa. Lisää ketjuja voi käydä kurkkimassa esimerkiksi Facebookista Handmade by Anna Marian sivulta!



maanantai 11. helmikuuta 2013

P*skarteluhaaste #174 - Sydämiä

Osallistun nyt ensimmäistä kertaa p*skarteluhaasteeseen! Tämän viikon työssä on tarkoituksena käyttää sydämiä, sillä ystävänpäivää vietetään tämän viikon torstaina. Tässä oma ystävänpäiväkorttini, jossa sydämiin käytin viikonloppuna hankkimaani Flourish & Hearts stanssia. Pieni tagi päivämäärällä on piirretty käsin ja valkoinen kukka on tehty valmiista paperikukista.




Hyvää ystävänpäivää <3

lauantai 9. helmikuuta 2013

Big Shot

Olimme tänään siskoni kanssa Sinellin järjestämässä hää- ja juhlatapahtumassa Vantaan Variston myymälässä. Osallistuimme muun muassa leimailu-, rasia- ja hiuskoristepajaan, maistelimme juomaa Pommac-baarista ja hullaannuimme täysin tässä askarteluparatiisissa!




Olen jo pidemmän aikaa haaveillut Sizzix:n Big Shot leikkurista. Olen aikaisemmin päässyt ainoastaan kokeilemaan leikkuria ja tehnyt sen avulla muutaman kortin, mutta olen aina haaveillut omistavani itse kyseisen laitteen. Viimein unelmani kävivät toteen! Hankimme siskoni kanssa yhteiskäyttöön Big Shot leikkurin ja en malta odottaa, että pääsen askartelemaan sen avulla!




Ostimme muutaman kivan stanssin, joilla pääsee hyvin alkuun ja tekemään erilaisia kuvioita. Näissä valikoimaa on aivan laidasta laitaan ja lisää erilaisia stansseja on tulossa koko ajan.

Kuten kerroin, osallistuimme muutamaan erilaiseen pajaan Sinellin tapahtumassa. Teimme esimerkiksi ihania rasioita, joihin voi laittaa lahjaksi vaikkapa pikkukarkkeja. Rasioiden koristelemiseen käytimme juurikin Big Shot leikkuria.








Osallistuimme myös hiuskoristepajaan, jossa opettelimme tekemään ruusuja silkkinauhasta. Musta ruusu pienillä timanteilla syntyi minun käsissäni ja siskoni teki itselleen ihanan herkän valkoisen jättiruusun.




Loppupäivän ajattelimmekin kuluttaa Big Shot leikkuria käytellessä! Oletko kokeillut kyseistä leikkuria tai omistatko sellaisen? Mitä pidät leikkurista? Sinelli on muuten lanseerannut ihan uuden Big Shot -klubin, johon kannattaa liittyä! Helmikuussa klubiin liittyneiden kesken arvotaan nimittäin kolme kappaletta noin 50 euron arvosta stansseja.



tiistai 5. helmikuuta 2013

Cheerleading-rusetti!

Pikkusiskoni on leikkimielisesti sanottuna jenkki-hullu ja hän tykkää kaikesta Amerikka-roinasta. Hän harrastaa myös cheerleadingia porvoolaisessa FunShine Cheerleaders-joukkueessa, johon pääset tutustumaan lisää täällä.




Cheerleaderit pitävät hiuksensa lähestulkoon aina kiinni ja mitä pidemmät hiukset, sitä pidempi on tietysti ponnarikin! Kasvoja koristellaan usein glitterillä, meikillä ja hiuksiin kiinnitetään iso rusetti, jossa tulisi etenkin kilpailuissa olla oman joukkueen värit. Jenkki-hullu siskoni pyysi, että tekisin hänelle cheerleading-rusetin jenkkiväreissä, eli luvassa on siis punaista, sinistä ja valkoista!








Rusetista tuli melko yksinkertainen, kun en ole aiemmin näitä tehnyt. Rusetti on kuitenkin tosi helppo tehdä ja koristelussa voi käyttää sitten ihan omaa mielikuvitusta! Täytyy vielä anoppilasta pyytää ompelukone lainaksi, niin pääsee surruttelemaan näitä enemmänkin.




Mitäs tykkäätte? Täytyykin tehdä vähän eri väreillä ja paljon enemmän glitteriä vielä mukaan. Go, Anna Maria, Go! ;)